Aiemmin Piemonten arkilajike, Sangiovesen jälkeen Italian viljellyin punainen lajike, on kehittynyt viime vuosikymmenien aikana huipputuotteeksi. Tynnyrikypsytyksen ja hapokkuuden laskemisen ansiosta lajike tuottaa nykyään hedelmäpainotteisia, samalla kuitenkin kiinteärakenteisia ja jopa hyvin ikääntymiskykyisiä punaviinejä. Monivivahteisuudessaan viinit eivät enää muistuta ollenkaan samannimisiä happamia edeltäjiään. Näin on kuitenkiin vain Piemontessa. Paitsi Etelä-Italiassa, niin myös Argentiinassa ja Kaliforniassa valmistetaan Barberasta edelleen mahdollisimman suuria määriä punaista, ilmeetöntä ja hapanta sekoiteviiniä.

Tätä myös Bouchet- tai Breton –nimellä tunnettua lajiketta pidettiin pitkään Cabernet Sauvignonin Cabernet Sauvignon pikkuveljenä. Lajikkeen varhainen kypsyminen tekee siitä sopivan viljeltävän viileämmille seuduille. Siksi se puolustaakin paikkaansa Saint-Èmilionissa, missä se antaa leimansa esimerkiksi Cheval Blancille. Loiren alueella lajikkeesta valmistetaan lajikeviinejä, joissa on hyvää hedelmäisyyttä, vähemmän kireitä tanniineja, mutta usein enemmän happoja kuin voimakkaammalla cabernet sauvignonilla. Ennen lajikkeesta valmistettiin varsinkin Koillis-Italiassa paljon kevyitä bistroviinejä.

Pieni sitkeäkuorinen rypäle antaa tyypillisen maun punaisille bordeauxviineille; mukaan kuitenkin tavallisesti sekoitetaan Merlot- ja joskus Malbecrypäleviiniä. Médocin parhaissa tarhoissa sen osuus on jopa 80 %, mutta St-Emilionissa ja Pomerolissa käytetään Cabernet Francia. Cabernet Sauvignonia viljellään runsaasti Australiassa, missä parhaat siitä tehdyt viinit tarvitsevat pitkän varastoinnin, sekä Etelä-Afrikassa ja Kaliforniassa, joka on sen menestyksekkäintä aluetta Ranskan ulkopuolella. Kaikille Cabernet-viineille on eduksi varastointi.

Carignanilla on voimakasvärisenä ja runsastanniinisena viininä edelleen tärkeä sijansa sekoiteviineissä. Kataloniassa se tunnetaan nimillä Cariñena ja Mazuelo. Myöhään kypsyvää, viiniköynnöksen härmälle ja lehtihomeelle altista lajiketta ei ole helppo viljellä ja siitä syystä se onkin katoamassa Etelä-Ranskasta, kuten se teki jo Riojassa. Jos köynnökset ovat vanhoja ja sadot pidetään pieninä, siitä saadaan kuitenkin erittäin rodukkaita viinejä. Carignan on Priorat´n ja Languedocin määrällisesti johtava lajike.

Gamay on ensiluokkainen viinirypäle oikeastaan vain Beaujolaisin graniittiperäisten kukkuloiden hiekkamaassa viljeltynä. Muualla Bourgognessa siitä saadaan heikompaa viiniä; tietyissä osissa Ranskaa (Loiren laaksossa ja Ardáchen alueella) kuitenkin varsin tyydyttävää, samoin Sveitsissä ja Kaliforniassa (siellä se tunnetaan nimellä Napa Gamay). Parhaimmillaan Gamaysta valmistettu viini on kevyttä, hedelmäistä ja nautittavaa, kalpean punaista tai poikkeustapauksissa tummaa, jolloin sitä voidaan varastoida mainiosti 6-7 vuotta.

Grenache on makea rypäle. josta saatu viini on luonteikasta, mutta melko väritöntä. Vaatimaton, kuivuudesta ja kuumuudesta piittaamaton lajike antaa sekoiteviineille lisää runkoa ja alkoholia, mutta sillä on itsellään taipumus hapettua. Sitä käytetään osana Chateauneuf-du-Papessa ja yksinään Rhônen parhaaseen roséviiniin Taveliin. Riojassa se tunnetaan nimellä Garnacha, ja siellä se on viljellyin punainen rypäle. Ranskan ja Espanjan rajan tuntumassa Banyulsissa siitä valmistetaan jälkiruokaviinejä. Australiassa ja Kaliforniassa Grenachesta tehdään miellyttäviä roséviinejä, jotka saavat nimensä rypäleen mukaan.

Malbec oli aikoinaan laajalle levinnyt lajike Bordeaux´n alueella, missä sen on sittemmin syrjäyttänyt Merlot. Ranskassa lajike on pitänyt puoliaan erityisesti Cahorsin alueella, jolle se lahjoitti kuuluisan ”mustan viinin” – siellä se tunnetaan myös nimellä Auxerrois. Tumma, runsastanniininen lajike pystyy tuottamaan rodukkaita, hyvin ikääntyviä punaviinejä, jos sadot pidetään kohtuullisina. Sama koskee myös Argentiinan Malbecia, joka on levinnyt siellä laajalle ja josta on viime aikoina kehitetty hienoja laatuviinejä. Chilessä sitä käytetään toistaiseksi ainoastaan sekoitteisiin, samoin kuin monilla Lounais-Ranskan suojatuilla alkuperäalueilla.

Runsassatoinen Merlot sopii sekä valmistettavaksi yksin että sekoitettavaksi voimakkaampiin, runsastanniinisiin lajikkeisiin. Bordeaux´n alueella se tuottaa parhaat tulokset ja Saint-Émilionissa ja Pomerolissa siitä saadaan ikääntymiskykyisiä huippuviinejä. Lajike on suosittu myös Ticinossa, mutta myös Pohjois-Italiassa ja Kaakkois-Euroopassa. Hedelmäinen, samettinen Merlot, joka kypsyy nopeammin kuin Cabernet Sauvignon, on saanut vasta viime vuosina osakseen kansainvälistä huomiota lajikeviininä ja sitä istutetaan tällä hetkellä paljon ympäri maailman.

Myös Mourvédrenä tunnettu rypäle on Espanjan toiseksi tärkein lajike Garnachan jälkeen ja kuuluu tyypilliseen lajikevalikoimaan maan itäosassa, Levantessa. Siitä saadaan useimmiten pehmeitä, kuivia viinejä, jotka vaikuttavat siitä huolimatta lihaisilta. Niiden aromia hallitsevat tummat marjat. Lajiketta käytetään Espanjassa useimmiten nuorena juotavien punaviinien valmistukseen. Etelä-Ranskassa Mourvédrellä on taas toisenlainen luonne. Lajike on äärimmäisen myöhään kypsyvä, jossa on jaloja tanniineja, on hyvin tärkeä eteläisen Rhônen alueen suurten viinien rypälevalikoimassa, ja lajike on parhaimmillaan Bandolin alueella.

Italian luultavasti suurinta punaviinilajiketta viljellään hieman yli 5 000 hehtaarin alueella Piemontessa ja Lombardian Veltlinissä. Barolo ja Barbaresco sekä joukko muita suojattuja alkuperämerkintöjä saavat kiittää tätä pienimarjaista lajiketta rikasaromisesta bouquetistaan, joka vivahtaa teenlehtiin, ruusuihin, mausteisiin ja tervaan samoin kuin mahtavasta tanniinirakenteestaan ja erittäin hyvästä ikääntymiskyvystään. Jotta Nebbiolo kypsyisi, niin vaatii se parhaat kasvupaikat. Sen nimi, joka on johdettu nebbiosta, sumu italiaksi, viittaa sen myöhäiseen sadonkorjuuseen. Tähänastiset kokeilut muissa maissa eivät ole johtaneet vakuuttaviin tuloksiin.

Pinot Noir on ainoa punainen rypäle Bourgognen Côte d'Orissa (Chambertin, Romanée, Corton, Beaune) eli maailman paras punainen rypäle oikeassa paikassa. Champagnessa se puristetaan ennen käymistä ja näin saadusta valkoviinistä valmistetaan suuri osa parhaista samppanjoista. Kun Pinot Noir on parhaimmillaan, siitä valmistetun viinin tuoksu, maku, olemus ja rakenne ovat todella nautinnollisia. Siitä tehdään kevyitä viinejä Saksassa ja Itä-Euroopan maissa, joissa se kulkee monilla eri nimillä. Myös Kaliforniassa ja Australiassa siitä on alettu tehdä kiinnostavia viinejä.

Italian eniten viljelty punainen lajike on myös yksi parhaista rypäleistä. Sangiovese (eli Sangioveto) on Toscanan ja siten myös Chiantin tärkein punainen rypäle. Se ei ole erityisen satoisa, se kypsyy verraten myöhään eikä sen väri ole syvä, mutta se on miellyttävästi happoinen ja aromikas. Yhtä lajia, Brunelloa, käytetään yksinään legendaariseen Brunello di Montalcinoon, joka tuntuu kestävän varastointia vaikka kuinka kauan. Viileinä vuosina tämä myöhään kypsyvä lajike ei useinkaan ehdi kypsyä täysin. Lämpiminä vuosina siitä valmistetuissa viineissä on sitä vastoin eloisaa hapokkuutta ja hieno tanniinirakenne ja ne säilyttävät aina eleganssinsa.

Rhônen pohjoispuolella kasvava suurenmoinen rypälelajike menestyy koko maailmassa. Sen monipuoliset aromit kuten orvokki, kypsä kirsikka, luonnonyrtit, lakritsa, humus ja erilaiset mausteet yhdistettyinä täyteläisyyteen, voimakkuuteen ja hienoihin tanniineihin saavat jatkuvasti lisää viinitarhureita ja viininystäviä pauloihinsa. Suhteellisen varhaisin kypsyvä Syrah on ehtinyt vallata Ranskassa jo sekä koko Midin että Provencen alueet, mutta se voittaa kansainvälisestikin jatkuvasti lisää elintilaa. Tähän vaikuttavat paljon Australian suuret Shiraz-viinit sekä Kalifornian nykyään erinomaiset syrahit. Myös Etelä-Afrikassa valmistetaan hyviä shirazeja.

Espanjan korkealaatuisin lajike tunnetaan myös nimillä Tinta del País, Tinto Fino, Cencibel ja Ull de Llebre. Sen kasvukausi on lyhyt, mutta se on altis kuivuudelle ja useimmille kasvisairauksille. Näille tummille viineille on ominaista tuoksuva, hedelmäinen luonne. Niiden hyvää kehittymiskykyä tammikypsytyksessä arvostetaan erityisesti. Tanniinit ovat pehmeitä ja makeita ja kehittyvät tynnyrissä notkeiksi. Riojan ja Ribera del Dueron päälajikkeena valmistetaan Espanjan suurimmat viinit. Myös Portugalista lajikkeesta saadaan nimellä Tinta Roriz joitakin maan parhaimmista punaviineistä.

Zinfandel on erinomainen punainen rypälelajike. Se on yleinen erityisesti Kaliforniassa. Se saattaa olla sama lajike, kuin Italian Apulian Primitivo. Lajikkeesta saadaan hyviä, eloisia ja hedelmäisiä viinejä, jotka sopivat nuorina juotaviksi, mutta myös laadukkaita, voimakasmakuisia viinejä, jotka kestävät pitkänkin varastoinnin: 50 vuoden päästä niiden maku voi olla kuin hienon bordeaux´n. Lajike viihtyy kuivassa ilmastossa ja viileähköillä seuduilla.

Albariño on Galician jaloin valkoinen lajike ja yksi Euroopan suurista valkoviinilajikkeista. Sille ovat ominaisia pienet, tiheässä kasvavat, kovakuoriset rypäleet, joissa on paljon siemeniä. Sen sato on kostean lämpimässä ilmastossa keskinkertainen. Sillä on hyvä homeen vastustuskyky, mutta sen lehdet ovat alttiita sairauksille. Parhaat tulokset se tuottaa kasvaessaan liuskekivellä tai graniitilla. Lajikkeen viinit ovat elegantteja, niissä on monivivahteisia eksoottisten hedelmien, päärynän ja omenan aromeja, hienostuneita kasviperäisiä aromeja sekä eukalyptuksen vivahteita. Erityisesti DO Rias Baixasin alkuperäalueella siitä saadaan erinomaisia kuivia valkoviinejä.

Catawba on Amerikan ehkä kuuluisin kotoperäinen laji. Sattumalta syntynyt risteytys Vitis labruscasta. Satoisa. Siitä saatava valkoinen tai vaaleanpunainen viini on hedelmäistä, mutta kettumaista. Viime vuosisadalla Ohiossa valmistettu Catawbakuohuviini oli maailmankuulua, Yhä suosittu kuohuviinin aineksena New Yorkin valtiossa; vain Concordea viljellään enemmän.

Chardonnay on rypäle, josta tehdään valkoista bourgognea (Chablis, Montrachet, Meursault, Pouilly-Fuissé) ja samppanjaa. Siitä tulee tukeva, täyteläinen, voimakas viini, jossa on tuoksua ja luonnetta. Liitupitoisesta maasta se saa pehmeyttä, joka ei ole kuitenkaan makeaa. Lajikkeella on hämmästyttävä sopeutumiskyky, mitä tulee ilmastoon ja maaperään sekä valmistustapaan. Lajike sopii hyvin varastoitavaksi. Chardonnayta viljellään myös Kalifornian rannikoilla, osissa Australiaa, Uudessa-Seelannissa, Bulgariassa ja viime aikoina sitä on alettu viljellä myös Italiassa ja Espanjassa.

Tästä Anjoun ja Tourainen valkoisesta rypäleestä saadaan jäntevaa, voimakasta viiniä, joka on kypsänä hunajaista ja aina niin hapokasta, että se sopii mieluusti varastoitavaksi. Lajikkeella on kaksi luonteenomaista piirrettä: se kehittää runsaasti happoa ja on altis homeelle. Tästä rypäleestä tehdyt parhaat viinit ovat Vouvray, Coteaux du Layon ja Savenniáres. Vouvrayssa ja Saumurissa siitä tehdään myös kuohuviiniä. Loire Steeniksi kutsuttu muunnelma on EteläAfrikan suosituin valkoinen rypäle. Cheninistä valmistetaan erinomaisia viinejä myös Kaliforniassa.

Folle Blanche oli aikoinaan Ranskan kolmanneksi yleisin valkoinen rypäle Sémillonin ja Ugni Blancin jälkeen, mutta sen suosio on laskemassa. Bretagnessa sen nimi on Gros Plant, Armagnacissa ja Midissä Picpoul. Se on ollut Cognacin merkittävin laji; sen happotasapaino on ihanteellinen, mutta maku niukahko. Nyttemmin Ugni Blanc valtaa siitä alaa. Lupaavia tuloksia Kaliforniassa.

Gewürztraminer on Alsacen mausteinen erikoisuus (siellä sen osuus viininviljelypinta-alasta on 20 %). Se on maultaan omaperäinen, tuoksultaan ruusuinen, melko niukkasatoinen ja varhain kypsyvä. Juran alueella se tunnetaan nimellä Savagnin ja sitä käytetään vin jaunen valmistukseen. Saksassa sitä viljellään vähän, Keski-Euroopassa enemmän. Voi antaa erinomaisia tuloksia Kaliforniassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.

Kerner on saksalaisten rypäleiden uutta sukupolvea, Geisenheimin viinikoulussa kehitetty Rieslingin ja punaisen Trollingerin risteytys. Siitä saadaan mausteista, hyvin hedelmäistä viiniä, jossa on sopiva happamuus. Rieslingiin verrattuna se voi tuntua hieman pistävältä, mutta se on tervettä ja luotettavaa. Kerneriä viljellään enenevässä määrin Rheinhessenissä tavallisen MüllerThurgaun sijasta.

Malvasia-lajikkeiden suku, johon kuuluu myös eräs varhain kypsyvä punainen alalaji, on luultavasti kotoisin Vähä-Aasiasta. Lajike levisi jo antiikin Kreikkaan, varsinkin maan saaristoon. Sieltä lajiketta saadaan nykyäänkin öljyisenä, täyteläisen makeana viininä. Sitä kasvaa myös Liparisaarilla lähellä Sisiliaa ja Malmsey-nimisenä Madeiralla. Merkitystä lajilla on lisäksi Keski-Italiassa, missä sen annetaan kuitenkin yleensä käydä kuivaksi. Valitettavasti tämä kuivan ilmaston hyvin aromaattinen ja satoisa lajike hienostuneine happoineen on katoamassa vähitellen.

Muskatelli on helppo tunnistaa sekä mausta että tuoksusta, joka tuo mieleen kasvihuoneessa viljellyt pöytärypäleet. Muskatellia on sekä tummanpunaista että valkoista. Se levisi kulttuurin mukana Ageianmereltä Krimille, Sisiliaan, Italiaan ja Etelä-Espanjaan. Elsassilaisia, bulgarialaisia ja muutamia australialaisia lukuun ottamatta kaikki muskatelliviinit ovat makeita. Parhaat ranskalaiset tulevat Avignonin läheltä Beaumes de Venisestä. Muskatelliviinejä valmistetaan eri puolilla maailmaa. Niihin kuului myös eteläafrikkalainen Constantia, jonka nykyisiä vastineita ovat australialaiset Liqueur Muscat viinit.

Müller-Thurgau on ensimmäisiä Rieslingin ja muiden rypäleiden (tässä tapauksessa Silvanerin) risteytyksistä ja edelleenkin parhaita saksalaisia lajeja. Nykyisin se on eniten viljelty laji Rheinhessenissä, Rheinpflazissa, Nahessa, Badenissa ja Frankenissa. Siitä saatu täyteläinen viini on erittäin aromikas ja vähähappoisuutensa takia melko pehmeä. Parhaimmillaan lajikeviini on makeana.

Muscat, Moscato tai Muskatelle – näiden nimien taakse kätkeytyy yksi kaikkein eniten alalajeja omaavista ja samalla myös yksi vanhimmista viiniköynnösperheistä. Arvostetuin on pienimarjainen valkoinen Muscat. Sen hyvin aromaattiset rypäleet ovat pohjana yhdelle maailman suosituimmista makeista kuohuviineistä, astille, jota kutsuttiin aiemmin asti spumanteksi. Kuuluisia siitä valmistettuja viinejä ovat samos ja muscat de frontignan. Myös Espanjassa, Itävallassa, Itä-Euroopassa, USA:ssa, Etelä-Afrikassa ja Australiassa se on laajalle levinnyt. Australiassa se tuottaa erittäin öljyisiä, makeita, mutta hyvin monivivahteisia jälkiruokaviinejä.

Palomino (eli Listan) on hieno sherryrypäle, satoisa, mutta maultaan melko neutraali, vähähappoinen ja helposti hapettuva. Lajia viljellään sherryn valmistukseen runsaasti Australiassa, Etelä-Afrikassa (siellä nimellä White French) ja Kaliforniassa, samoin Jerezissä, missä sen osuus on 90 % viinin viljelyalasta.

Pinot Blanc on Chardonnayn läheinen sukulainen. Lajiketta viljellään Bourgognessa, mutta Pinot Planc -viineillä ei ole erityisempää luonnetta. Yleinen myös Pohjois-Italiassa (siellä siitä tehdään parhaat kuivat kuohuviinit), Alsacessa ja Keski-Euroopassa. Sen serkku Pinot Gris (Alsacessa Tokay, Saksassa Ruländer) on persoonallisempi laji, josta saadaan vähähappoista viiniä.

Myös Pinot Grigioksi, Grauburgunderiksi tai Ruländeriksi kutsuttu vastustuskykyinen Pinot Noirin jälkeläinen, joka harmaanpunaiseen vivahtavine rypäleineen vaatii syvää maata kasvaakseen. 1300-luvulla se tuotiin Ranskasta Balaton-järven rannoille Unkariin. Alsacessa, Saksassa ja Itävallassa siitä saadaan spät- ja auslesenä huippuviinejä. Viinit ovat hyvin uutteisia ja harvinaisen tiiviitä, niissä on hienoa mausteisuutta, mutta vähän happoa. Sen suosituin versio on nykyään Pinot Grigio. Se on useimmiten kotoisin Koillis-Italian alueilta, missä sen runsaista sadoista valmistetaan kevyttä, neutraalia valkoviiniä.

Hapokkaita ja aromaattisia Riesling-viinejä suositellaan usein äyriäisten kanssa nautittaviksi. Tuoreina ne muistuttavat paljon Sauvignon Blanc -viinejä, vaikka maistuvatkin suussa niitä kauemmin ja runsaampina. Toisinaan rieslingien makua luonnehditaan miellyttävällä tavalla hieman öljyiseksi sekä hedelmäiseksi tai mineraaliseksi. Makeiden rieslingien sanotaan tuoksuvan kukilta ja hunajalta.

Saksalaisen Moselin alueen rieslingit ovat hiukan kevyempiä, kun taas Ranskan Alsacen viinit täyteläisempiä ja mausteisempia. Lisäksi rieslingiä viljellään muun muassa Yhdysvalloissa, Australiassa, Tsekinmaassa, Slovakiassa, Sloveniassa, Unkarissa, Georgiassa ja UudessaSeelannissa

Sauviginon Blanc on tärkein valkoinen bordeaux-rypäle. Sitä käytetään yhdessä Sémillonin ja pienen muskatellimäärän kanssa valmistettaessa kuiva Graves- ja makeita Sauternes-viinejä. Yksin käytettynä siitä saadaan mielenkiintoista, puhdasta ja melko kevyttä viiniä Bordeauxin ulkopuolella: Loiren yläjuoksulla Pouillyssa ja Sancerressa, Tourainessa, Dordognessa Chablisin lähistöllä, Koillis-Italiassa ja Kalifornian rannikon laaksoissa, missä siitä tehty viini voi olla kuivaa, kullankeltaista ja todella luonteikasta.

Tällä rypäleellä on Rieslingin kanssa se yhteinen oivallinen ominaisuus, että se saa joskus jalohometartunnan. Tietyissä lämpö- ja kosteusoloissa siihen ilmestyy Porriture noble eli sieni, joka pehmittää rypäleen kuoren ja saa kosteuden haihtumaan. Näin sokeri ja makuaineet tiivistyvät, ja tuloksena on makea, täyteläinen viini. Suuret, kullankeltaiset Sautemes-viinit valmistetaan tälla tavoin tosin niihin lisätään jonkin verran homeetonta Sauvignonia. Australialaisten Sémillon viinien etiketeissä voi lukea mitä tahansa Rieslingistä Chablisiin. Usein ne ovat erittäin hyviä. Vasta viime vuosina jotkut viinintekijät Etelä-Afrikassa ja Kaliforniassa ovat onnistuneet tuottamaan viehättäviä, kermaisen mausteisia Sémillon-viinejä, jotka kypsytetään barrique-tynnyreissä.

Seyval-Blanc (eli Seyve-Villard 5/276) on menestyksekkäimpiä ranskalaisen SeyveVillardin kehittämistä ranskalaisten ja amerikkalaisten lajien risteytyksistä. Köynnös on erittäin kestävä ja viini miellyttävän hedelmäistä ilman kettumaista makua. Rypäle on kielletty Ranskan laatuviinien alkuperäisnimitys- eli AC-alueilla, mutta se saa lisää jalansijaa Itä-Euroopassa ja Englannissa.

Silvaner eli Österreicher on Saksan kolmanneksi tärkein rypälelaji Müller-Thurgaun ja Rieslingin jälkeen Se kypsyy varhain ja antaa runsaan sadon, mutta maku on vähäinen ja vailla Rieslingin happoisuutta. Parhaimmillaan se on Frankenin kuivissa Steinwein-viineissä, jotka voivat olla todella hyviä. Lajiketta viljellään myös Alsacessa, Pohjois-Italiassa ja Keski-Euroopassa.

Paljon viljelty Trebbiano antaa suuren sadon. Kuivat ja hapokkaat Trebbiano-viinit ovat hennon värisiä ja tuoksuisia. Rypälettä viljellään eniten Italiassa ja Ranskassa jossa sitä harhaanjohtavasti kutsutaan nimillä Ugni Blanc. Trebbiano-viinit ovat parhaimmillaan tuoreina. Se on laajalle koko maailmaan levinneenä lajikkeena tärkeä.

Wellschriesling (tai WäIschriesling tai Italian Riesling). Tämä "Riesling" on yleinen Itävallassa, Jugoslaviassa, Pohjois-Italiassa ja Keski-Euroopassa; siitä saadaan hyvää viiniä, mutta ei koskaan aidon Rieslingin tasoista. Kypsyy aikaisin ja on kohtalaisen satoisa. Welsch tarkoittaa 'ulkomaista'. EEC:n vuonna 1981 antaman määräyksen mukaan nimi 'Riesling" kiellettiin näiltä viineiltä.